Zero Dark Thirty (2012)

7.4R157 minOhjaaja: Kathryn Bigelow

Kathryn Bigelowin ohjaama jännitysdraamaelokuva vuodelta 2012

Zero Dark Thirty on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen jännitysdraamaelokuva, jonka on ohjannut Kathryn Bigelow. Elokuva kertoo Osama bin Ladenin jäljittämisestä ja lopulta surmaamisesta kymmenen vuotta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Elokuvan pääosia näyttelevät Jessica Chastain, Jason Clarke, Joel Edgerton, Chris Pratt, Kyle Chandler ja Mark Strong.

Zero Dark Thirty sai viisi Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaan elokuvan, naispääosan (Jessica Chastain) ja alkuperäisen käsikirjoituksen kategorioissa. Se voitti parhaiden äänitehosteiden Oscar-palkinnon yhdessä elokuvan 007 Skyfall kanssa. Elokuva voitti parhaan naispääosan Golden Globe -palkinnon oltuaan ehdolla sen lisäksi kolmessa palkintoluokassa.

Vuonna 2016 Zero Dark Thirty äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 100 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Zero Dark Thirty kertoo?
Zero Dark Thirty (2012) — Zero Dark Thirty on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen jännitysdraamaelokuva, jonka on ohjannut Kathryn Bigelow. Elokuva kertoo Osama bin Ladenin jäljittämisestä ja lopulta surmaamisesta kymmenen vuotta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Elokuvan pääosia n