Yojimbo – onnensoturi (1961)

8.2Not Rated110 minOhjaaja: Akira Kurosawa

Akira Kurosawan ohjaama samuraielokuva vuodelta 1961

Yojimbo – onnensoturi (jap. 用心棒, Yōjinbō) on japanilainen elokuva vuodelta 1961. Akira Kurosawan ohjaama veijarimainen samuraielokuva kertoo roninista, isännättömästä samuraista, joka tulee sotaherrojen hallitsemaan kaupunkiin, ja saa kaikki sotaherrat palkkaamaan itsensä suojaksi toisia sotaherroja vastaan.

Elokuva on saanut vaikutteita Dashiell Hammettin kirjasta Red Harvest (1927) ja lännenelokuvista, ennen muuta John Fordin tuotannosta. Yojimbo itse puolestaan on ollut muun muassa Sergio Leonen esikuvana, mikä näkyy selkeästi elokuvassa Kourallinen dollareita. Elokuvien juonet ovat samanlaiset, Kourallinen dollareita on vain siirretty villiin länteen.

The New York Timesin kriitikot valitsivat Yojimbon vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Yojimbo – onnensoturi kertoo?
Yojimbo – onnensoturi (1961) — Yojimbo - onnensoturi kertoo kulkurina olevalle samurai Sanjurolle, joka saapuu 1800-luvun Japanin maaseutukaupunkiin. Hän huomaa, että kaupunki on jaettu kahden rikollisjoukon välillä, ja alkaa lavastaa toisiaan vastaan. Tilanne mutkistuu, kun yksi rikollisista, Unosuke, saapuu