Robert Wisen ohjaama vuoden 1963 kauhuelokuva
Yö kauhujen talossa (engl. The Haunting) on brittiläinen vuonna 1963 valmistunut kauhuelokuva, jonka on ohjannut Robert Wise. Se perustuu yhdysvaltalaisen kirjailijan Shirley Jacksonin vuoden 1959 romaaniin The Haunting of Hill House. Wisen elokuva on saanut paljon ylistystä osakseen ja sitä on peräti kutsuttu yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmiksi kummitustalo-aiheiseksi elokuviksi.
Elokuva kertoo paranormaaleja ilmiöitä tutkivan tohtori John Markwayn johtaman neljän hengen ryhmän aikomuksesta yöpyä pahamaineisen historian omaavassa Hill House -kartanossa tarkoituksena löytää selityksiä sen yliluonnollisille ilmiöille. Ryhmään on päätynyt mukaan Eleanor -niminen nainen, joka erityisesti tuntuu reagoivan Hill Housessa läsnäolevaan ilmapiiriin samalla kun hänen käsityksensä todellisen ja mielikuvituksen rajasta alkaa hämärtyä.
Vuonna 1999 elokuvalle tehtiin yhdysvaltalainen uusintaversio The Haunting – paholaistalo, joka sai kriitikoilta huonon vastaanoton.