elokuva vuodelta 2003
X-Men 2 on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen supersankarielokuva, joka perustuu Marvel Comicsin suosittuun supersankariryhmään Ryhmä-X. Elokuvan ohjasi Bryan Singer ja se on X-Men -elokuvasarjan toinen osa. Pääosissa näyttelevät Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, Alan Cumming, Famke Janssen, Anna Paquin, Shawn Ashmore, Aaron Stanford, Rebecca Romijn, James Marsden, Halle Berry sekä Kelly Hu. Elokuva, joka sisältää otteita sarjakuvan X-Men: God Loves, Man Kills juonesta, kertoo kuinka Ryhmä-X:n jäsenet ja heidän vihollisensa, Veljeskunnan, joutuvat yhdessä taistelemaan mutanttien kansanmurhaa suunnittelevaa eversti William Strykeria vastaan.
Elokuvan suunnittelu alkoi pian elokuvan X-Men (2000) ensi-illan jälkeen. David Hayter ja Zak Penn kirjoittivat erilliset käsikirjoitukset ja yhdistivät molempien parhaat ajatukset yhteen. Lopulta myös Michael Dougherty ja Dan Harris palkattiin kirjoittamaan käsikirjoitus uudestaan. He muun muassa viimeistelivät hahmokaartin. Elokuvan juoneen otettiin vaikutteita Marvel Comicsin tarinoista Return to Weapon X ja God Loves, Man Kills. Elokuvan kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2002 ja päättyivät marraskuussa. Suurin osa kohtauksista kuvattiin Vancouverin elokuvastudiolla, Pohjois-Amerikan suurimmassa tuotantolaitoksessa Los Angelesin ulkopuolella. Tuotantosuunnittelija Guy Hendrix Dyas toteutti elokuvan suunnittelun John Myhren työn pohjalta edellisestä elokuvasta.
Elokuva sai ensi-iltansa 2. toukokuuta 2003. Se sai hyvän vastaanoton, kriitikoiden ylistäessä sen tarinaa, toimintakohtauksia ja näyttelemistä. Sitä on pidetty yhtenä parhaimmista supsersankarielokuvista. Elokuva sai muun muassa kahdeksan Saturn-ehdokkuutta sekä tuotti noin 407 miljoonaan dollaria voittoa.