elokuva vuodelta 2008
Wanted on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut Timur Bekmambetovin ohjaama yhdysvaltalais-saksalainen toimintaelokuva, joka perustuu löyhästi Mark Millarin ja J. G. Jonesin samannimisiin sarjakuviin. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Chris Morgan, Michael Brandt ja Derek Haas. Pääosia näyttelevät Angelina Jolie, James McAvoy, Morgan Freeman, Thomas Kretschmann, Common, Terence Stamp ja Konstantin Habenski. Elokuva kertoo turhautuneesta kirjanpitäjästä Wesley Gibsonista, joka saa tietää olevansa salamurhaajan poika. Hän päättää liittyä salaseura Fraternityyn, jonka jäsen hänen isänsäkin joskus oli.
Elokuva menestyi hyvin sekä taloudellisesti että kriitikoiden silmissä. Se oli Oscar-ehdokkaana kahdessa kategoriassa, äänitehosteista ja äänityksestä.
Elokuva voitti Empire-palkinnon kategoriassa Best Sci-Fi / Superhero Movie.
Elokuvalle on suunniteltu jatko-osaa, mutta hanke ei ole edennyt tuotantoon.