Viimeinen talo vasemmalla (1972)

5.8R84 minOhjaaja: Wes Craven

Wes Cravenin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 1972

Viimeinen talo vasemmalla (engl. The Last House on the Left) on vuonna 1972 ensi-iltansa saanut eksploitaatiokauhuelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Wes Craven. Sen pääosia näyttelevät Sandra Peabody, Lucy Grantham, David A. Hess, Fred Lincoln, Jeramie Rain ja Marc Sheffler.

Elokuva on Cravenin debyytti ohjaajana. Se tehtiin pienellä 87 tuhannen dollarin budjetilla ja julkaistiin Yhdysvalloissa 3. lokakuuta 1972. Elokuva oli kaupallinen menestys tuotettuaan noin 3 miljoonaa dollaria. Sen väkivalta kuitenkin johti elokuvan voimakkaaseen sensurointiin ja se kiellettiin joissakin maissa. Kriitikot ottivat kuitenkin elokuvan hyvin vastaan.

Elokuvan uudelleenfilmatisointi Viimeinen talo vasemmalla julkaistiin vuonna 2009.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Viimeinen talo vasemmalla kertoo?
Viimeinen talo vasemmalla (1972) — Viimeinen talo vasemmalla on vuonna 1972 ensi-iltansa saanut eksploitaatiokauhuelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Wes Craven. Sen pääosia näyttelevät Sandra Peabody, Lucy Grantham, David A. Hess, Fred Lincoln, Jeramie Rain ja Marc Sheffler.
Mistä Viimeinen talo vasemmalla (1972) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex