Michael Mannin ohjaama seikkailuelokuva vuodelta 1992
Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans) on Michael Mannin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1992. Se perustuu James Fenimore Cooperin romaaniin Viimeinen mohikaani ja erityisesti sen aiempaan elokuvasovitukseen vuodelta 1936. Elokuvan tarina sijoittuu vuoteen 1757 ja Ranskan ja Ison-Britannian väliseen, suurena siirtomaasotana tunnettuun sotaan (osa seitsenvuotista sotaa) Pohjois-Amerikassa.