Vihreä oli laaksoni (1941)

7.7Approved118 minOhjaaja: John Ford

John Fordin ohjaama elokuva vuodelta 1941

Vihreä oli laaksoni (How Green Was My Valley) on John Fordin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1941. Se kertoo Etelä-Walesissa pienessä kaivoskaupungissa elävän perheen tarinaa poikien aikuistuessa ja perheyhteisön hajotessa. Elokuvan tarina pohjautuu Richard Llewellynin romaaniin Vihreä oli laaksoni.

Elokuva oli kymmenen Oscarin ehdokkaana ja sai parhaan elokuvan palkinnon, vaikka muina ehdokkaina olivat muun muassa Citizen Kane ja Maltan haukka.

Elokuva valittiin vuonna 1990 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia. The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Vihreä oli laaksoni kertoo?
Vihreä oli laaksoni (1941) — Vihreä oli laaksoni kertoo Morganin perheen elämästä walesiläisessä kaivoskylässä nuorimman pojan Huwin näkökulmasta. Perheen isä Gwilym ja vanhemmat pojat työskentelevät vaarallisissa kaivoksissa, kun taas Huwilla on omat suunnitelmansa isänsä kunnioittamiseksi. Tytär Angharad o
Mistä Vihreä oli laaksoni (1941) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex