Vihan riivaama (1961)

7.1Not Rated141 minOhjaaja: Marlon Brando

Marlon Brandon ohjaama lännenelokuva vuodelta 1961

Vihan riivaama (engl. One-Eyed Jacks) on Marlon Brandon ohjaama lännenelokuva vuodelta 1961. Elokuva on Brandon ainoa elokuvaohjaus. Sen viimeistelystä ja lopullisesta leikkauksesta huolehti studio.

Elokuvaa pidetään visuaalisesti loistokkaana. Käsikirjoituksen pohjana oleva Charles Neiderin romaani on Billy the Kidin tarinan mukaelma. Pina Pellicer tekee elokuvassa ensimmäisen roolinsa Yhdysvalloissa. Hän kuoli parin vuoden kuluttua 30-vuotiaana.

Elokuvalla on hankala historia. Ohjaajiksi oli alun perin suunniteltu Stanley Kubrickia ja Sam Peckinpahia. Sam Peckinpah oli alkujaan mukana käsikirjoituksen teossa, mutta sai myöhemmin potkut toimesta. Brando kutsui uransa alussa olevan Kubrickin tekemään käsikirjoitusta ja ohjaamaan. Kubrickin sovittu puolen vuoden toimeksianto ehti kuitenkin päättyä käsikirjoitusta työstettäessä, ja pian Brando ryhtyi itse ohjaajaksi. Elokuvan budjetti ylittyi, aikataulu petti, eikä työ pysynyt käsissä.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Vihan riivaama kertoo?
Vihan riivaama (1961) — Vihan riivaama on Marlon Brandon ohjaama lännenelokuva vuodelta 1961. Elokuva on Brandon ainoa elokuvaohjaus. Sen viimeistelystä ja lopullisesta leikkauksesta huolehti studio.