David Cronenbergin ohjaama tieteistrillerielokuva vuodelta 1983
Videodrome – tuhon ase on David Cronenbergin ohjaama ja käsikirjoittama surrealistinen tieteistrilleri vuodelta 1983. Elokuvan juoni kertoo pienen kaapeli-TV-aseman johtajasta, joka löytää salaperäisen satelliittisignaalin ja joutuu äärimmäisten väkivalta- ja surmakuvausten pauloihin.
The New York Timesin kriitikot valitsivat Videodromen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa. Helsingin Sanomien Helena Ylänen kehui elokuvaa tuoreeltaan tyylikkääksi ja persoonalliseksi työksi, joka kuitenkin viileydellään ja siisteydellään osoittaa kauhuelokuvagenrelle tyypillisen tyhjyyden: ”Katsojan ajatus pysyy kirkkaana, eikä siitä ole tämän aihepiirin kyseessä ollen yksinomaan hyötyä”. Ylänen mainitsee James Woodsin pääroolin miellyttävän hillitysti tehdyksi.