Vice – vallan oikeat kasvot (2018)

7.2R132 minOhjaaja: Adam McKay

Adam McKayn ohjaama elokuva vuodelta 2018

Vice – vallan oikeat kasvot on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut elämäkerrallinen draamakomediaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Adam McKay. Se kertoo Yhdysvaltain entisestä varapresidentistä Dick Cheneystä. Cheneyn roolia esittää Christian Bale ja muissa päärooleissa esiintyvät Amy Adams, Steve Carell, Sam Rockwell, Alison Pill ja Jesse Plemons.

Vice sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 25. joulukuuta 2018. Elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 22. helmikuuta 2019.

Elokuva sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta vuoden 2019 gaalassa muun muassa parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, miespääosasta (Bale), naissivuosasta (Adams), miessivuosasta (Rockwell) ja alkuperäisestä käsikirjoituksesta.

Christian Bale palkittiin Dick Cheneyn roolistaan parhaan musikaali- tai komediaelokuvan miespääosan Golden Globella.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Vice – vallan oikeat kasvot kertoo?
Vice – vallan oikeat kasvot (2018) — Vice – vallan oikeat kasvot on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut elämäkerrallinen draamakomediaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Adam McKay. Se kertoo Yhdysvaltain entisestä varapresidentistä Dick Cheneystä. Cheneyn roolia esittää Christian Bale ja muissa päärooleissa
Mistä Vice – vallan oikeat kasvot (2018) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex