Valtatie 60 (engl. Interstate 60: Episodes of the Road, myös lyhemmin Interstate 60 tai I-60) on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut kanadalais-yhdysvaltalainen road movie -lajityyppiä edustava, seikkailua, draamaa, komediaa ja fantasiaa yhdistelevä elokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Bob Gale, joka oli myös yksi elokuvan tuottajista Peter Brayn, Neil Cantonin, Ira Deutchmanin ja Peter Newmanin ohella. Valtatie 60 on Bob Galen ensimmäinen elokuvaohjaus, ja sen pääosia näyttelevät James Marsden, Gary Oldman, Amy Smart, Christopher Lloyd ja Chris Cooper. Kurt Russell, Michael J. Fox ja Ann-Margret tekevät elokuvassa cameoroolit. Elokuva kertoo nuoren miehen erikoisesta matkasta oudolla valtatiellä, jota ei löydy kartoista.
Valtatie 60 (2002)
★ 7.5R112 minOhjaaja: Bob Gale
Usein kysytyt
- Mistä Valtatie 60 kertoo?
- Valtatie 60 (2002) — Valtatie 60 on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut kanadalais-yhdysvaltalainen road movie -lajityyppiä edustava, seikkailua, draamaa, komediaa ja fantasiaa yhdistelevä elokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Bob Gale, joka oli myös yksi elokuvan tuottajista Peter Brayn, Neil C