Valloittaja on Dick Powellin ohjaama CinemaScope-elokuva vuodelta 1955. Se kertoo Tšingis-kaanin elämästä. Nimiosassa on John Wayne. Elokuva on viimeinen Howard Hughesin tuottama elokuva.
Valloittaja oli sekä taloudellinen ja taiteellinen floppi; sitä pidetään yhtenä 1950-luvun huonoimmista elokuvista. Se esiintyy myös monilla kaikkien aikojen huonoimpien elokuvien listoilla huolimatta varsin merkittävästä tekijäkaartista. John Wayne oli tuolloin uransa huipulla, mutta silti roolia pidetään täysin epäonnistuneena hänelle .
Howard Hughesin kerrotaan tunteneen syyllisyyttä elokuvan tuotantopäätöksistä, erityisesti päätöstä kuvata elokuva vaarallisella alueella. Hän ostikin kaikki elokuvan kopiot US$12 miljoonalla ja ei sallinut elokuvan esitystä kuin vasta 1974, jolloin se esitettiin ensi kerran televisiossa. Valloittajan sanotaan olleen yhdessä Jääasema Zebran kanssa niitä elokuvia, joita Hughes katsoi yhä uudestaan viimeisinä elinvuosinaan.