M. Night Shyamalanin ohjaama jännityselokuva vuodelta 2000
Unbreakable – särkymätön on M. Night Shyamalanin käsikirjoittama ja ohjaama jännityselokuva vuodelta 2000. Elokuva kertoo miehestä, joka selviää junaonnettomuudesta ja huomaa omaavansa yliluonnollisia kykyjä. Unbreakablen pääosissa esiintyvät Bruce Willis ja Samuel L. Jackson.
Vuonna 2016 ensi-iltansa saanut, James McAvoyn tähdittämä Split-elokuva sijoittuu samaan maailmaan kuin Unbreakable. Vuoden 2019 Glass-elokuvassa sekä McAvoyn hahmo Kevin Wendell Crumb että Willisin David Dunn kohtaavat toisensa. Kolmea elokuvaa on alettu pitää elokuvasarjana, jota kutsutaan nimillä Unbreakable-trilogia ja Eastrail 177 -trilogia, joista jälkimmäinen on saanut nimensä kaikkia elokuvia yhdistävästä junaonnettomuudesta.