Jonathan Demmen ohjaama elokuva vuodelta 1991
Uhrilampaat (engl. The Silence of the Lambs) on vuonna 1991 ensi-iltansa saanut Jonathan Demmen ohjaama jännityselokuva, joka perustuu Thomas Harrisin samannimiseen romaaniin. Elokuvan pääosia näyttelevät Jodie Foster ja Anthony Hopkins. Se voitti kaikki viisi tärkeintä Oscar-palkintoa.
Uhrilampaiden menestys niin lippuluukuilla kuin Oscar-jaossakin avasi tien monille valkokankaan sarjamurhaajatarinoille, jotka leimasivatkin jännityselokuvien kuvastoa pitkin 1990-lukua. Sittemmin sarjamurhatematiikka on paljolti siirtynyt television rikosviihteeseen.