Elviksen elokuva
Tyttöjä! Tyttöjä! Tyttöjä! (engl. Girls! Girls! Girls!) on vuonna 1962 ilmestynyt yhdysvaltalainen musiikkielokuva, jonka pääosaa esitti Elvis Presley. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat Allan Weiss ja Edward Anhalt. Weiss ja elokuvan tuottaja Hal B. Wallis tekivät yhdessä Elviksen kanssa viisi muutakin elokuvaa.
Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 21. marraskuuta 1962 ja Suomessa 22. maaliskuuta 1963. Suomen TV:ssä elokuva on nähty kahdesti. Ensin TV1:ssä Mainostelevision esittämänä 23. elokuuta 1980 ja toisen kerran Kolmoskanavalla 4. heinäkuuta 1990.
Elokuva oli vuonna 1963 ehdolla Golden Globe palkinnon voittajaksi Musikaalien sarjassa. Lisäksi Laurel-palkinnon arvosteluraati listasi ko. vuonna elokuvan kolmanneksi parhaaksi musiikkielokuvaksi ja Elviksen toiseksi parhaaksi miespääosan esittäjäksi musiikkielokuvien sarjassa.