John Hustonin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1984
Tulivuoren juurella (Under the Volcano) on John Hustonin ohjaama yhdysvaltalais-meksikolainen draamaelokuva vuodelta 1984. Se perustuu Malcolm Lowryn samannimiseen, osin elämäkerralliseen romaaniin, jonka pohjalta käsikirjoituksen laati Guy Gallo. Elokuvan pääosissa näyttelevät Albert Finney, Jacqueline Bisset ja Anthony Andrews.
Elokuva kertoo alkoholisoituneesta Britannian konsulista (Finney) meksikolaisessa kaupungissa marraskuun alussa vietettävänä kuolleiden päivänä.
Cannesin elokuvajuhlilla Tulivuoren juurella asetettiin ehdolle Kultaisen palmun voittajaksi. Finney oli roolistaan ehdolla Oscar-palkinnon ja Golden Globen saajaksi. Myös Bisset sai Golden Globe -ehdokkuuden. Alex North oli Oscar-ehdokkaana elokuvan musiikista.
Yhdysvaltalainen National Board of Review of Motion Pictures nimesi elokuvan vuoden 1984 kymmenen parhaan joukkoon ja myönsi John Hustonille elämäntyöpalkinnon.