elokuva vuodelta 1991
Tulimyrsky (Backdraft) on vuonna 1991 ensi-iltansa saanut trillerielokuva, jonka on ohjannut Ron Howard. Se kertoo Chicagon palomiesyksiköstä, joka outojen tulipalokuolemien seurauksena alkaa jäljittää murhapolttajaa. Elokuvan pääosissa ovat Kurt Russell, William Baldwin, Scott Glenn ja Jennifer Jason Leigh. Merkittävissä sivurooleissa nähdään mm. Donald Sutherland ja Robert De Niro.
Elokuva oli kaupallinen menestys ja sai kolme Oscar-ehdokkuutta. Kriitikkojen arviot olivat sekalaisia; erikoistehosteita ja näyttelijäsuorituksia kiitettiin, mutta tarinaa moitittiin arvioissa.