Tulessa syntynyt (1984)

6.1R114 minOhjaaja: Mark L. Lester

Mark L. Lesterin ohjaama vuoden 1984 kauhuelokuva

Tulessa syntynyt (Firestarter) on Stephen Kingin kirjaan Tulisilmä perustuva Mark L. Lesterin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 1984. Elokuvan pääosassa näyttelevät nuori Drew Barrymore, David Keith, Martin Sheen ja George C. Scott.

Elokuva kertoo Charlie McGeestä, nuoresta tytöstä, jolla on pyrokineettisiä voimia. Charlien voimat juontuvat vanhempiensa osallistumisesta lääketestiin korkeakoulussa. Charlien isä on taitava mielenhallitsija ja äidillä on sekä telekineettisiä että telepaattisia voimia, mutta he ovat heikkoja tyttäreensä nähden. Charlie pystyy sytyttämään ajatuksen voimalla tulipaloja, eikä hän pysty hallitsemaan sitä itse.

Stephen King ei ollut tyytyväinen elokuvaan vaan kutsui sitä yhdeksi huonoimmista King-filmatisoinneista koskaan, syyttäen muun muassa elokuvan tuottajaa sen epäonnistumisesta. Elokuvalle tehtiin vuonna 2002 televisioelokuvana kuvattu jatko-osa Tulessa syntynyt 2. Tulessa syntyneelle oli vuoden 2010 paikkeilla suunnitteilla uusintaversio, joka tulisi löyhästi perustumaan Kingin alkuperäiseen teokseen.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Tulessa syntynyt kertoo?
Tulessa syntynyt (1984) — Tulessa syntynyt (Firestarter) on Stephen Kingin kirjaan Tulisilmä perustuva Mark L. Lesterin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 1984. Elokuvan pääosassa näyttelevät nuori Drew Barrymore, David Keith, Martin Sheen ja George C. Scott.
Mistä Tulessa syntynyt (1984) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex