Jaco Van Dormaelin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1991
Toto, sankari (Toto le héros) on Jaco Van Dormaelin ohjaama belgialais-ranskalais-saksalainen komediaelokuva vuodelta 1991. Siinä katkera vanhus muistelee lapsuuttaan ja on yhä varma että on rikkaan naapurin poika, koska vauvat vaihtuivat synnytyslaitoksella. Todellisuus ja kuvitelmat sekoittuvat vanhuksen mielessä.
Ohjaaja Dormael palkittiin Kultaisella kameralla Cannesin elokuvajuhlilla sekä European Film Awards -gaalassa. César-gaalassa elokuva sai palkinnon käsikirjoituksestaan ja kuvauksestaan (Walther van den Ende) sekä parhaana nuoren ohjaajan elokuvana. Myös Michel Bouquet sai roolistaan Césarin.
Elokuva ei saanut Suomessa teatterilevitystä, mutta se on esitetty Yle TV1 -kanavalla huhtikuussa 1997.