Tootsie – lyömätön lyyli (1982)

7.4PG112 minOhjaaja: Sydney Pollack

Sidney Pollackin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1982

Tootsie – lyömätön lyyli (engl. Tootsie) on yhdysvaltalainen vuonna 1982 ensi-iltansa saanut komediaelokuva. Se kertoo Dustin Hoffmanin esittämästä lahjakkaasta mutta ailahtelavasta näyttelijästä, joka maineensa takia jää työttömäksi. Epätoivossaan hän tekee omalaatuisen ratkaisun. Sydney Pollackin ohjaamassa elokuvassa muissa keskeisissä rooleissa ovat Jessica Lange, Teri Garr ja Dabney Coleman.

Elokuva oli ehdolla kymmeneen Oscar-palkintoon, joista se voitti vain yhden, kun Jessica Lange palkittiin parhaasta naissivuosasta. Dustin Hoffman voitti roolisuorituksestaan sekä BAFTAn että Golden Globen, jonka sai myös Lange. Lisäksi elokuva voitti parhaan komediaelokuvan Golden Globen ja maskeerauksesta BAFTAn . Yhdysvaltalainen National Board of Review of Motion Pictures nimesi sen vuoden 1982 kymmenen parhaan englanninkielisen elokuvan joukkoon.

Yhdysvaltain elokuvainstituutti listasi Tootsien kaikkien aikojen 62. parhaaksi amerikkalaiseksi elokuvaksi ja toiseksi parhaaksi komediaksi. Yhdysvaltain kongressin kirjasto pitää elokuvaa "kulttuurisesti merkittävänä" ja on valinnut sen National Film Registryyn. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa valitsi Tootsien kaikkien aikojen sadan parhaan komedian listalle.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Tootsie – lyömätön lyyli kertoo?
Tootsie – lyömätön lyyli (1982) — Tootsie - lyömätön lyyli kertoo työttömästä näyttelijästä Michael Dorseysta, jolla on maine vaikeana työskennellä. Hän pukeutuu naiseksi saadakseen roolin päiväsaippuasarjasta ja ottaa nimekseen Dorothy Michaels. Dorsey kuitenkin joutuu monimutkaiseen tilanteeseen, kun hän ihastu