Martin McDonaghin ohjaama draamakomediaelokuva vuodelta 2017
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut brittiläis-yhdysvaltalainen musta komediaelokuva, jonka on ohjannut, käsikirjoittanut ja osin tuottanut Martin McDonagh. Elokuvan pääosissa ovat Frances McDormand, Woody Harrelson, Sam Rockwell, John Hawkes ja Peter Dinklage. Elokuva kertoo naisesta (McDormand), joka syyttää pikkukaupunkinsa poliisia tyttärensä murhatapauksen tutkinnan tyrimisestä.
Three Billboards sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 4. syyskuuta 2017. Teatterilevitykseen se saapui Yhdysvalloissa 10. marraskuuta 2017 ja Suomessa 23. helmikuuta 2018.
Vuoden 2018 Oscar-gaalassa McDormand palkittiin parhaan naispääosan ja Rockwell parhaan miessivuosan palkinnoilla. Se sai yhteensä seitsemän ehdokkuutta muun muassa parhaasta elokuvasta, alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja toinen ehdokkuus parhaasta miessivuosasta (Harrelson). Golden Globe -ehdokkuuksia se sai kuusi, joista se palkittiin neljällä, parhaasta draamaelokuvasta, naispääosasta (McDormand), miessivuosasta (Rockwell) ja käsikirjoituksesta.