The Squid and the Whale (televisioesityksessä Tursas ja valas) on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut draamakomediaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Noah Baumbach. Elokuva on saanut useita palkintoja, muun muassa parhaasta draamaelokuvan ohjauksesta ja parhaasta käsikirjoituksesta Sundance-elokuvafestivaaleilla. Elokuva oli myös ehdolla parhaasta käsikirjoituksesta vuoden 2006 Oscar-gaalassa.
Toisistaan vieraantuneesta Berkmanin pariskunnasta ja heidän kahdesta teinipojastaan kertova elokuva perustuu osin Noah Baumbachin omakohtaisiin kokemuksiin. Hän palasi samoihin teemoihin vuoden 2017 elokuvassa Meyerowitzin perheen tarinat (uudistettu painos).