Ruben Östlundin ohjaama ruotsalainen satiirinen draamaelokuva vuodelta 2017
The Square on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut ruotsalainen satiirinen draamaelokuva, jonka on ohjannut Ruben Östlund. The Square pilkkaa taidemaailmaa ja epärehellistä taidepuhetta satiirin keinoin, ja taiteilija pohtii siinä omia arvojaan ja moraaliaan.
Elokuvan päähenkilö Christian (Claes Bang) on tukholmalainen nykytaiteen museon johtaja. Ohjaaja Östlund sanoo haluavansa kyseenalaistaa elokuvan avulla taidekentän rituaaleja, sillä hänen mielestään moni taiteilija vain esittää taiteilijaa, mutta pinnan alla ei ole mitään. Arvostelun kohteena ovat myös viestimet, joita Östlundin elokuvassa kiinnostavat vain kohut.
The Square sai ensi-iltansa 20. toukokuuta 2017 Cannesin elokuvajuhlilla, jossa se voitti Kultainen palmu -palkinnon. Suomen arvostelijain liiton elokuvajaos valitsi elokuvan vuoden 2017 parhaaksi ensi-iltaelokuvaksi. Elokuva sai parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet.