The Rock – paluu helvettiin (1996)

7.4R127 minOhjaaja: Michael Bay

Michael Bayn ohjaama toimintaelokuva vuodelta 1996

The Rock – paluu helvettiin on Michael Bayn ohjaama ja Jerry Bruckheimerin tuottama yhdysvaltalainen toimintaelokuva, jonka ensi-ilta oli 7. kesäkuuta 1996. Elokuvan pääosissa esiintyvät Sean Connery, Nicolas Cage ja Ed Harris. Elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 27. kesäkuuta 1996.

The Rock – paluu helvettiin voitti muutamia elokuva-alan palkintoja, kuten esimerkiksi vuoden 1997 ”parhaan elokuvakaksikon” MTV Movie Awardsin. Elokuva oli myös vuoden 1996 Oscar-gaalassa ehdokkaana parhaan äänityksen Oscar-palkinnosta, mutta se hävisi ehdokkuuden draamaelokuvalle Englantilainen potilas.

Irakilainen Yhdistyneelle kuningaskunnalle vakoillut henkilö otti mahdollisesti vaikutteita elokuvasta raportoidessaan vuosina 2002–2003 valheellisesti Irakin kemiallisten aseiden tuotannosta, mikä tuli ilmi vasta vuonna 2016.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä The Rock – paluu helvettiin kertoo?
The Rock – paluu helvettiin (1996) — The Rock - paluu helvettiin kertoo Stanley Goodspeedistä, FBI:n kemististä, joka joutuu pelastamaan panttivankien joukossa olevia turisteja. Eversti Francis Xavier Hummel on valloittanut Alcatrazin saaren ja uhkaa laukaista VX-kaasulla varustettuja ohjuuksia San Franciscoon, elle
Mistä The Rock – paluu helvettiin (1996) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex