Gareth Evansin ohjaama toimintaelokuva vuodelta 2014
The Raid 2 (indonesiaksi The Raid 2: Berandal) on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut indonesialainen toimintaelokuva, jonka on ohjannut Gareth Evans. Elokuva on suora jatko-osa vuoden 2011 The Raid: Redemptionille. Edeltäjänsä tapaan The Raid 2:n pääosassa esiintyy Iko Uwais. Muita pääosanäyttelijöitä ovat muun muassa Arifin Putra, Oka Antara, Tio Pakusadewo, Alex Abbad ja Julie Estelle. Elokuvan ensi-ilta oli Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2014, ja 28. maaliskuuta elokuva sai ensi-iltansa Indonesiassa ja Yhdysvalloissa. Elokuvan esittäminen kiellettiin Malesiassa.
The Raid: Redemptionin ja Gareth Evansin aiemman Merantau – Soturin nyrkit -lähitaisteluelokuvan tapaan The Raid 2 esittelee indonesialaista pencak silat -taistelutyyliä.
Alun perin trilogiaksi suunniteltu elokuvasarja päättyi 2. osan jälkeen, kun ohjaaja päätti, että hän ei aio tehdä The Raid 3 -elokuvaa.