elokuva vuodelta 2018
The Predator on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintaelokuva, jonka on ohjannut Shane Black. Black on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Fred Dekkerin kanssa. Elokuva ei ole uudelleenfilmatisointi vaan jatko-osa.
Arnold Schwarzenegger ilmaisi mielenkiintonsa uutta Predator-elokuvaa kohtaan, muttei esiintynyt siinä lopulta. Schwarzenegger esitti pääosaa ensimmäisessä elokuvassa. Siinä nähtiin myös Shane Black, joka esitti Hawkinsia.