Josh Boonen ohjaama elokuva vuodelta 2020
The New Mutants on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen supersankari- ja kauhuelokuva, joka perustuu Marvel Comicsin luomaan supersankariryhmään Uudet Mutantit. Se on X-Men-elokuvasarjan kolmastoista ja viimeinen osa. Elokuvan ohjasi Josh Boone ja myös käsikirjoitti sen yhdessä Knate Leen kanssa. Elokuvan pääosissa ovat Maisie Williams, Anya Taylor-Joy, Charlie Heaton, Alice Braga, Blu Hunt ja Henry Zaga.
Boone ja Lee alkoivat työstää elokuvaa Boonen viimeisteltyä työnsä elokuvan Tähtiin kirjoitettu virhe parissa, kaksikon ollessa Uusien Mutanttien pitkäaikaisia faneja. He esittivät oman ideansa elokuvasta tuottaja Simon Kinbergille ja allekirjoittivat sopimuksen elokuvan ohjaamisesta ja käsikirjoittamisesta toukokuussa 2015. Taylor-Joyn ja Williamsin huhuttiin liittyneen näyttelijäkaartiin maaliskuussa 2016 ja vuoden kuluttua tieto vahvistettiin todeksi, kun muut elokuvan näyttelijät valittiin. Elokuva tulee muistuttamaan Stephen Kingin ja John Hughesin teoksien inspiroimaa kauhuelokuvaa. Kuvaukset alkoivat Bostonissa heinäkuussa 2017 ja päättyivät syyskuussa.
Elokuvan ensi-ilta viivästyi vuodelta 2018 vuoteen 2020, koska osa siitä aiottiin kuvata uudestaan, mutta kuukausi ennen elokuvan ensi-iltaa Boone vahvisti, ettei uudelleenkuvauksia koskaan toteutettu. Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 28. elokuuta 2020 ja Suomessa 4. syyskuuta 2020.