The Interview (2014)

6.5R112 minOhjaaja: Seth Rogen

elokuva vuodelta 2014

The Interview on yhdysvaltalainen toimintakomediaelokuva, jonka ovat ohjanneet Evan Goldberg ja Seth Rogen. Elokuvan ensi-ilta oli 25. joulukuuta 2014. Sen pääosissa näyttelivät James Franco ja Seth Rogen. Elokuvan juoni kertoo kahdesta julkkisjournalistista, jotka lähtevät CIA:n ohjeistamana Pohjois-Koreaan haastattelemaan Kim Jong-unia, tarkoituksenaan salamurhata hänet. Elokuva on saanut paljon julkisuutta: Pohjois-Korea uhkasi jopa sotatoimilla.

Sony Pictures Entertainment päätti ensin peruuttaa elokuvan viikkoa ennen ensi-iltaa elokuvateattereihin kohdistettujen terroriuhkien vuoksi. Mutta sittemmin Sony Pictures Entertainmentin asianajaja on sanonut että se julkaistaan, mutta vain myöhemmin ja todennäköisesti jossain muualla kuin elokuvateattereissa tai DVD:llä. Sony Pictures Entertainmentin harkinnassa verkkojulkaisukanavina ovat olleet YouTube, Crackle ja Netflix, Sony Pictures Entertainment omistaa Cracklen.

Kohun jälkeen teatteriensi-illaksi päätettiin 25. joulukuuta 2014, ja verkkojulkaisu tapahtui jouluaattoiltana 24. joulukuuta 2014 vuokrattavaksi videopalvelu YouTubeen, Google Play -kauppaan ja Microsoft Xboxin videopalveluun.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä The Interview kertoo?
The Interview (2014) — The Interview -elokuvassa Dave Skylark ja hänen tuottajansa Aaron Rapoport juontavat suosittua julkkisviihdeohjelmaa. He saavat mahdollisuuden haastatella Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unia ja yrittävät näin saada journalistisen uskottavuuden. Matkaa Pohjois-Koreaan valmistelle
Mistä The Interview (2014) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex