elokuva vuodelta 2017
The Greatest Showman on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut historiallinen musikaalidraama, jonka on ohjannut Michael Gracey. Sen päärooleja näyttelevät Hugh Jackman, Zac Efron, Michelle Williams, Rebecca Ferguson ja Zendaya. Elokuvan ensi-ilta oli RMS Queen Mary 2 -aluksella 8. joulukuuta 2017. Teattereihin se tuli Yhdysvalloissa 20. joulukuuta.
Elokuva perustuu P. T. Barnumin elämään viihdealan alkuvaiheessa.
The Greatest Showman sai kolme Golden Globe -ehdokkuutta, joista se voitti parhaan kappaleen palkinnon. Elokuva oli myös Oscar-ehdokkaana parhaan kappaleen kategoriassa.