elokuva vuodelta 2012
The Company You Keep – Ikuiset liittolaiset on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut poliittinen toimintatrilleri. Sen on tuottanut ja ohjannut Robert Redford, joka näyttelee myös pääosaa. Neil Gordonin vuonna 2003 julkaistuun samannimiseen romaaniin perustuvan käsikirjoituksen teki Lem Dobbs. Elokuvan tarina kertoo pankkiryöstöstä ja poliisin murhasta epäillyn radikaaliryhmän The Weather Undergroundin jäsenen paljastumisesta vuosikymmenten piilottelun jälkeen.