The Cobbler on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draama- ja komediaelokuva. Elokuva kertoo suutarista (näyttelijänä Adam Sandler), joka pääsee kokemaan asiakkaidensa elämää kokeillessaan näiden kenkiä.
Elokuva esitettiin ensimmäisen kerran Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2014. Yhdysvalloissa elokuva sai ensi-iltansa rajoitetusti muutamissa elokuvateattereissa ja suoratoistopalveluissa 13. maaliskuuta 2015. Elokuva tuotti avausviikonloppuna Yhdysvalloissa 24 000 dollaria, ja sitä on kuvailtu Adam Sandlerin suurimmaksi flopiksi. Sandler oli – jälleen kerran – ehdolla myös huonoimman miespääosan Golden Raspberry -palkinnon saajaksi.
Elokuva julkaistiin Suomessa suoraan DVD:lle ja Blu-ray:lle 16. syyskuuta 2015.