Brady Corbetin elokuva vuodelta 2024
The Brutalist on vuonna 2024 ensi-iltansa saanut historiallinen draamaelokuva, jonka on ohjannut Brady Corbet. Hän on myös käsikirjoittanut sen yhdessä Mona Fastvoldin kanssa. Elokuva kertoo unkarilaissyntyisestä holokaustiselviytyjästä, joka pakenee toisen maailmansodan jälkeistä Eurooppaa Yhdysvaltoihin jälleenrakentaakseen elämänsä ja uransa arkkitehtina. Adrien Brody esittää pääosaa ja muita merkittäviä rooleja näyttelevät Felicity Jones, Guy Pearce, Joe Alwyn, Raffey Cassidy, Stacy Martin, Emma Laird, Isaac de Bankolé ja Alessandro Nivola.
The Brutalist on ensimmäinen kokonaisuudessaan VistaVision-formaatin filmille kuvattu elokuva yli 60 vuoteen. Se kuvattiin 33 päivässä 10 miljoonan dollarin budjetilla.
The Brutalist sai ensi-iltansa 1. syyskuuta 2024 Venetsian elokuvajuhlilla, missä Corbet voitti parhaan ohjaajan palkinnon. Se ilmestyi elokuvateattereihin Yhdysvalloissa 20. joulukuuta 2024 ja Iso-Britanniassa 24. tammikuuta 2025. Brody palkittiin roolistaan parhaan miespääosan Oscarilla, Golden Globella ja Bafta-palkinnolla.