Nate Parkerin ohjaama elokuva vuodelta 2016
The Birth of a Nation on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut Nate Parker. Elokuva kertoo yhdysvaltalaisesta Nat Turnerista, joka johti orjakapinaa Virginiassa vuonna 1831. Elokuva on Parkerin ensimmäinen elokuvaohjaus ja lisäksi hän näyttelee itse Turneria. Muissa rooleissa ovat Armie Hammer, Aja Naomi King, Jackie Earle Haley, Penelope Ann Miller ja Gabrielle Union.
Elokuva sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 25. tammikuuta 2016, jossa se myös palkittiin.