Tappakaa Carter (1971)

7.3R107 minOhjaaja: Mike Hodges

Mike Hodgesin ohjaama rikoselokuva vuodelta 1971

Tappakaa Carter (Get Carter) on vuonna 1971 ensi-iltansa saanut rikoselokuva, jonka on ohjannut Mike Hodges. Elokuvan pääosaa, Jack Carteria, näyttelee Michael Caine. Elokuva pohjautuu Ted Lewisin romaaniin Jack’s Return Home vuodelta 1970.

Vuonna 1999 British Film Instituten kyselyssä Tappakaa Carter äänestettiin kaikkien aikojen 16. parhaaksi britti­elokuvaksi. Vastaajina oli tuhat Ison-Britannian elokuva- ja televisio­ammattilaista. The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa. The Guardianin 25 parhaan rikoselokuvan listauksessa elokuva pääsi sijalle 7.

Elokuvasta on tehty uudelleenfilmatisointi vuonna 2000.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Tappakaa Carter kertoo?
Tappakaa Carter (1971) — Tappakaa Carter on vuonna 1971 ensi-iltansa saanut rikoselokuva, jonka on ohjannut Mike Hodges. Elokuvan pääosaa, Jack Carteria, näyttelee Michael Caine. Elokuva pohjautuu Ted Lewisin romaaniin Jack’s Return Home vuodelta 1970.