David Fincherin ohjaama toimintatrillerielokuva vuodelta 2023
Tappaja (engl. The Killer) on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintatrilleri, jonka on ohjannut David Fincher. Se perustuu Alexis ”Matz” Nolentin ja Luc Jacamonin samannimiseen sarjakuvaan, jonka on sovittanut käsikirjoitukseksi Andrew Kevin Walker. Pääosia esittävät Michael Fassbender, Arliss Howard, Charles Parnell, Kerry O’Malley, Sala Baker, Sophie Charlotte ja Tilda Swinton.
Elokuva seuraa nimetöntä ammattitappajaa (Fassbender), joka lähtee suorittamaan kansainvälistä vendettaa epäonnistuneen keikan jälkeen.
Tappaja sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 3. syyskuuta 2023. Se julkaistiin Netflixissä 10. marraskuuta 2023. Elokuva sai pääosin positiivisia arvosteluja kriitikoilta. Sitä on myös verrattu Jean-Pierre Melvillen elokuvaan Ajojahti (1967).