Pekka Parikan ohjaama elokuva vuodelta 1989
Talvisota on suomalainen Pekka Parikan ohjaama sotaelokuva vuodelta 1989. Elokuva perustuu Antti Tuurin samannimiseen romaaniin, jonka Parikka ja Tuuri ovat sovittaneet käsikirjoitukseksi. Elokuvassa kauhavalaiset veljekset Martti (Taneli Mäkelä) ja Paavo Hakala (Konsta Mäkelä) päätyvät kertausharjoituksista suoraan talvisodan rintamalle Karjalan kannakselle, missä he taistelevat ylivoimaista vihollista vastaan.
Talvisodan syttymisen 50-vuotispäivään ajoitettu elokuva oli 1980-luvun toiseksi katsotuin suomalainen elokuva. Se sai noin 630 000 katsojaa. Talvisota palkittiin kuudella Jussi-palkinnolla (ohjaus, miespääosa, miessivuosa, musiikki, järjestäjä ja äänitys).