Taistelukala (1983)

7.1R91 minOhjaaja: Francis Ford Coppola

Francis Ford Coppolan ohjaama rikosdraamaelokuva vuodelta 1983

Taistelukala (Rumble Fish) on Francis Ford Coppolan ohjaama elokuva vuodelta 1983. Se perustuu S. E. Hintonin samannimiseen romaaniin vuodelta 1975. Elokuvan pääosissa ovat Matt Dillon, Mickey Rourke ja Dennis Hopper.

Elokuva kertoo veljeksistä, joista vanhempi, moottoripyöräpoika Rourke, on ollut jengien kuningas suurten jengitaisteluiden aikaan, ja nuorempi, Rusty James, yrittää kasvaa samoihin mittoihin. Elokuva on jyrkän mustavalkoinen, siinä on minimaalisesti harmaasävyjä ja ainoana väriläikkänä akvaarioliikkeen taistelukala.

The Police -yhtyeen rumpalina tunnetuksi tullut muusikko Stewart Copeland on tehnyt elokuvan musiikin.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Taistelukala kertoo?
Taistelukala (1983) — Taistelukala on Francis Ford Coppolan ohjaama elokuva vuodelta 1983. Se perustuu S. E. Hintonin samannimiseen romaaniin vuodelta 1975. Elokuvan pääosissa ovat Matt Dillon, Mickey Rourke ja Dennis Hopper.
Mistä Taistelukala (1983) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex