Synecdoche, New York (2008)

7.5R124 minOhjaaja: Charlie Kaufman

Charlie Kaufmanin ohjaama draamaelokuva vuodelta 2008

Synecdoche, New York on vuonna 2008 julkaistu Charlie Kaufmanin käsikirjoittama ja ohjaama draamaelokuva, jonka pääosassa näyttelee Philip Seymour Hoffman. Muissa rooleissa näyttelevät muun muassa Catherine Keener, Samantha Morton ja Michelle Williams. Elokuva on Kaufmanin esikoisohjaus. Elokuva ei saanut teatteriensi-iltaa Suomessa. Televisioensi-ilta oli Yle Teemalla 12. joulukuuta 2012. Elokuvan tarina kertoo sairaalloisesta newyorkilaisesta teatteriohjaajasta, jonka tuotannossa faktan ja fiktion rajat alkavat hämärtyä.

Vuonna 2016 Synecdoche, New York äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 20. parhaaksi elokuvaksi. Äänestäjinä oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Synecdoche, New York kertoo?
Synecdoche, New York (2008) — Synecdoche, New York on vuonna 2008 julkaistu Charlie Kaufmanin käsikirjoittama ja ohjaama draamaelokuva, jonka pääosassa näyttelee Philip Seymour Hoffman. Muissa rooleissa näyttelevät muun muassa Catherine Keener, Samantha Morton ja Michelle Williams. Elokuva on Kaufmanin esikoi
Mistä Synecdoche, New York (2008) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex