S.W.A.T. (2003)

6.1PG-13112 minOhjaaja: Clark Johnson

elokuva vuodelta 2003

S.W.A.T. (Suomen televisiossa myös nimellä S.W.A.T. – Valiojoukko) on 8. elokuuta 2003 Yhdysvalloissa (Suomessa 5. joulukuuta 2003) ensi-iltansa saanut toimintaelokuva, joka perustuu 1970-luvulla esitettyyn samannimiseen televisiosarjaan. Elokuvan on ohjannut Clark Johnson ja pääosia näyttelevät Samuel L. Jackson ja Colin Farrell. S.W.A.T. kertoo Los Angelesin poliisin erikoisjoukkueesta SWATista, joka saa tehtäväkseen kuljettaa kansainvälinen huumerikollinen liittovaltion vankilaan ennen kuin hänet ehditään vapauttamaan.

S.W.A.T.:in budjetti oli 80 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja se tuotti yhteensä noin 207,7 miljoonaa dollaria. Vaikka elokuva tuottikin hyvin, sen vastaanotto oli pääasiassa kielteistä, ja useat kriitikot kutsuivatkin sitä kliseiseksi kokoelmaksi muista poliisielokuvista.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä S.W.A.T. kertoo?
S.W.A.T. (2003) — S.W.A.T. on 8. elokuuta 2003 Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut toimintaelokuva, joka perustuu 1970-luvulla esitettyyn samannimiseen televisiosarjaan. Elokuvan on ohjannut Clark Johnson ja pääosia näyttelevät Samuel L. Jackson ja Colin Farrell. S.W.A.T. kertoo Los Angelesin polii
Mistä S.W.A.T. (2003) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex