George Lucasin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1973
Svengijengi ’62 (engl. American Graffiti) on vuonna 1973 ensi-iltansa saanut elokuva, joka on George Lucasin ohjaama ja käsikirjoittama. Se kertoo tarinan yhdysvaltalaisista teineistä heidän kesälomansa viimeisenä iltana valmistuttuaan high schoolista.
Svengijengi '62:ta pidetään yhtenä lajityyppinsä parhaista elokuvista, ja se palkittiin aikanaan muun muassa vuoden parhaan komediaelokuvan Golden Globella. Lipputulojen ja tuotantobudjetin suhteella mitattuna elokuva on myös yksi kaikkien aikojen suurimpia taloudellisia menestyksiä – vain 777 000 dollarilla tuotettu elokuva tuotti 140 miljoonan dollarin lipputulot.
Svengijengi '62 valittiin vuonna 1995 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia. The New York Timesin kriitikot valitsivat Svengijengi '62:n vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.