George Seatonin ohjaama jouluaiheinen draamakomediaelokuva vuodelta 1947
Susanin kääntymys (Miracle on 34th Street) on George Seatonin ohjaama yhdysvaltalainen jouluelokuva vuodelta 1947. Elokuvassa tavaratalon joulupukkina työskentelevä Kris Kringle joutuu oikeuden edessä todistamaan olevansa oikea joulupukki. Elokuva sai kolme Oscar-palkintoa. Palkinnot tulivat parhaasta alkuperäistarinasta, parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta ja Edmund Gwennille parhaasta miessivuosasta roolistaan Kris Kringlenä.
Elokuva valittiin vuonna 2005 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia. The New York Timesin kriitikot valitsivat Susanin kääntymyksen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa. American Film Institute valitsi sen vuonna 2006 kahdenkymmenen kaikkien aikojen innostavimman yhdysvaltalaiselokuvan joukkoon.