parodiaelokuva vuodelta 2008
Superhero Movie on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva, jossa parodioidaan erilaisia supersankareita Scary Movie -trilogian jalanjälkien mukaan. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Craig Mazin ja sen tuottivat David Zucker ja Robert K. Weiss. Elokuvan tuotanto alkoi syyskuussa 2007 New Yorkissa.
Elokuvassa parodioidaan enimmäkseen Spider-Man – hämähäkkimies -elokuvaa, mutta siinä parodioidaan myös elokuvia Batman Begins, X-Men ja Fantastic Four. Elokuvan pääosissa ovat Drake Bell, Sara Paxton, Christopher McDonald, Pamela Anderson, Tracy Morgan, Regina Hall ja Leslie Nielsen.
Elokuvan ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 28. maaliskuuta 2008, Suomessa 11. huhtikuuta 2008 ja Isossa-Britanniassa 6. kesäkuuta 2008. Elokuva julkaistiin Suomessa DVD:llä ja Blu-rayllä 20. elokuuta 2008.