Sudenpesä (1976)

7.2R112 minOhjaaja: Martin Scorsese

Martin Scorsesen ohjaama rikoselokuva vuodelta 1973

Sudenpesä (Mean Streets) on Martin Scorsesen ohjaama rikoselokuva vuodelta 1973. Pääosissa ovat Robert De Niro ja Harvey Keitel.

Sudenpesä oli Scorsesen ensimmäinen merkittävä elokuva. Hän oli tehnyt jo kaksi elokuvaa, mutta vasta Sudenpesässä hän osoitti ensimmäisen kerran todelliset kykynsä. Se oli lisäksi sekä De Niron että Keitelin läpimurtoelokuva. Siitä alkoi myös Scorsesen ja De Niron pitkään jatkunut yhteistyö.

Elokuva valittiin vuonna 1997 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia. The New York Timesin kriitikot valitsivat Sudenpesän vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Sudenpesä kertoo?
Sudenpesä (1976) — Sudenpesä on Martin Scorsesen ohjaama rikoselokuva vuodelta 1973. Pääosissa ovat Robert De Niro ja Harvey Keitel.
Mistä Sudenpesä (1976) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex