Stalker (1979)

8.0Not Rated163 minOhjaaja: Andrei Tarkovsky

Andrei Tarkovskin ohjaama filosofinen tieteiselokuva vuodelta 1979

Stalker (ven. Сталкер) on vuonna 1979 ensi-iltansa saanut neuvostoliittolainen taide-elokuva, jonka on ohjannut Andrei Tarkovski. Se pohjautuu Arkadi ja Boris Strugatskin romaaniin Stalker: Huviretki tienpientarelle. Elokuva yhdistelee tieteiselokuvaa sekä psykologisia ja filosofisia elementtejä.

Stalkerin jälkeen Tarkovskin työskentely Neuvostoliitossa kävi mahdottomaksi, ja hän siirtyi ohjaamaan elokuvia ensin Italiaan, myöhemmin Ruotsiin.

Stalker palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla tuomariston erikoispalkinnolla 1980, se sai myös Fipresci-palkinnon 1981 ja Ekumeenisen erikoispalkinnon 1982. Elokuva sai julkaisun aikoihin ristiriitaisia arvioita, mutta ajan myötä sitä on alettu pitää klassikkona.

Vuonna 2012 British Film Instituten kansainvälinen asiantuntijaraati nimesi Stalkerin kaikkien aikojen 29. parhaimmaksi elokuvaksi.Vuonna 2018 BBC:n vastaavanlainen raati äänesti Stalkerin kaikkien aikojen 50 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Stalker kertoo?
Stalker (1979) — Stalker kertoo alueesta nimeltä Vyöhyke, jossa usotaan olevan huone, joka toteuttaa toiveet. Hallitus on sulkenut Vyöhykkeen, mutta se ei ole estänyt ihmisiä pääsemästä sinne. Kirjailija ja professori haluavat päästä Vyöhykkeelle, ja heidän oppaanaan toimii mies, jota kutsutaan s