Speed Racer (2008)

6.1PG129 minOhjaaja: Lilly Wachowski

Speed Racer on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elokuva, joka perustuu japanilaiseen 1960-luvun samannimiseen animesarjaan. Elokuvan käsikirjoittivat ja ohjasivat Wachowskin sisarukset, jotka myös olivat elokuvan apulaistuottajia. Elokuva oli ollut suunnitteilla vuodesta 1992 alkaen ja kirjoittajia ja ohjaajia vaihdettiin, kunnes tuottaja Joel Silver ja Wachowskit päätyivät yhteistyössä aloittamaan Speed Racerin tuotannon perhe-elokuvana.

Näyttelijä Emile Hirsch valittiin Speed Racerin pääosaan Speediksi ja Christina Riccistä tuli hänen tyttöystävänsä, Trixie. Elokuva kuvattiin kesän ja marraskuun välissä Potsdamissa, Saksassa ylimalkaisella 120 miljoonan dollarin budjetilla. Maailmanensi-ilta järjestettiin 3. toukokuuta 2008 Tribecan elokuvajuhlilla. Suomessa Speed Racer sai ensi-iltansa 6. kesäkuuta 2008.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Speed Racer kertoo?
Speed Racer (2008) — Speed Racer on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elokuva, joka perustuu japanilaiseen 1960-luvun samannimiseen animesarjaan. Elokuvan käsikirjoittivat ja ohjasivat Wachowskin sisarukset, jotka myös olivat elokuvan apulaistuottajia. Elokuva oli ollut suunnitteilla v
Mistä Speed Racer (2008) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex