Sonic the Hedgehog 3 (2024)

6.9PG110 minOhjaaja: Jeff Fowler

Sonic the Hedgehog 3 on vuonna 2024 ensi-iltansa saanut Jeff Fowlerin ohjaama toimintaseikkailuelokuva. Se perustuu Segan luomaan Sonic the Hedgehog -videopelisarjaan, ja on jatko-osa elokuville Sonic the Movie (2020) ja Sonic the Movie 2 (2022). Elokuvan pääosissa ovat Jim Carrey, Ben Schwartz, Colleen O’Shaughnessey, James Marsden, Tika Sumpter, Idris Elba ja Keanu Reeves.

Suunnitelmat kolmannelle Sonic-elokuvalle paljastettiin ViacomCBS:n sijoittajatapahtumassa, helmikuussa 2022, juuri ennen Sonic the Movie 2:n ensi-iltaa. Hollywoodin näyttelijöiden lakon 2023 vuoksi, animoitujen hahmojen kohtausten kuvaukset aloitettiin jo heinäkuussa 2023, Surreyssä, Englannissa. Fyysisten näyttelijöiden kohtausten kuvaukset aloitettiin myöhemmin Lontoossa, saman vuoden marraskuun aikana. Kuvaukset saatiin päätökseen maaliskuussa 2024. Elokuvan inspiraationa toimivat videopelit Sonic Adventure 2 (2001) ja Shadow the Hedgehog (2005).

Sonic the Hedgehog 3 julkaistiin elokuvateattereissa Yhdysvalloissa 20. joulukuuta 2024 ja Suomessa 27. joulukuuta 2024. Neljäs elokuva, Sonic the Hedgehog 4, tulee saamaan ensi-iltansa 19. maaliskuuta 2027.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Sonic the Hedgehog 3 kertoo?
Sonic the Hedgehog 3 (2024) — Sonic the Hedgehog 3 -elokuvassa Sonic, Knuckles ja Tails kohtaavat uuden vastustajan, Shadowin, jonka kyvyt ylittävät kaikki heidän aiemmat kokemuksensa. Heidän omat kykynsä jäävät jälkeen, joten Team Sonic joutuu etsimään epätodennäköisen liittolaisen pysäyttääkseen Shadowin ja
Mistä Sonic the Hedgehog 3 (2024) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex