Guy Ritchien ohjaama elokuva vuodelta 2009
Sherlock Holmes on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut toimintaelokuva, jonka on ohjannut Guy Ritchie. Se kertoo Arthur Conan Doylen luomasta samannimisestä salapoliisista ja perustuu hyvin löyhästi Doylen alkuperäisteoksiin. Tarina sijoittuu vuoteen 1890, ja sen aiheena on Britanniaa uhkaava salajuoni, jonka Holmes kumppaneineen yrittää tukahduttaa. Yhdysvalloissa elokuva sai ensi-iltansa 25. joulukuuta 2009 ja Suomessa 22. tammikuuta 2010.
Nimiosassa Sherlock Holmesia näyttelee Robert Downey Jr. ja tohtori Watsonia esittää Jude Law. Elokuvan femme fatale on Irene Adler, jota esittää Rachel McAdams. Ritchie piti McAdamsia liian nuorena Adlerin rooliin, mutta Downey Jr. onnistui vakuuttamaan ohjaajan McAdamsin sopivuudesta näyttelemään Holmesin mielitiettyä. Holmesin vastapuolta edustaa satanismia harjoittava lordi Blackwood, jota näyttelee Mark Strong.