Sheriffi (1952)

7.9PG85 minOhjaaja: Fred Zinnemann

lännenelokuvaklassikko vuodelta 1952

Sheriffi (High Noon) on Fred Zinnemannin ohjaama lännenelokuvan klassikko vuodelta 1952. Se kertoo pikkukaupungin sheriffistä (Gary Cooper), jonka kaupunkilaiset jättävät yksin puolustautumaan kostamaan saapuvia rikollisia vastaan. Elokuva on kuvattu reaaliajassa eli sen tapahtumat kestävät 85 minuuttia niin kuin itse elokuvakin. Elokuvan muissa osissa nähdään Grace Kelly (uransa toisessa elokuvassa) ja Katy Jurado.

John Waynen mielestä Sheriffi oli epäamerikkalaisin elokuva, mitä hän oli koskaan nähnyt. Elokuvan perustilanne, jossa ystävät ja naapurit hylkäävät sheriffin ja jättävät hänet yksin kohtaamaan rikolliset, kuvasi osuvasti Hollywoodin tuolloista ilmapiiriä, jolloin liberaalit ja vasemmistomieliset elokuvantekijät kokivat usein saman kohtalon. Carl Foreman sai poikkeuksellisesti kirjoittaa käsikirjoituksen, koska Gary Cooper, yksi Hollywoodin vannoutuneimmista kommunismin vastustajista, järjesti sen. Lisäksi elokuvan pääosissa oli kaksi mustalla listalla olevaa näyttelijää: Lloyd Bridges ja Howland Chamberlain. John Waynen ”vastaus” Sheriffille oli Howard Hawksin ohjaama Rio Bravo (1959).

Elokuva valittiin vuonna 1989 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Sheriffi kertoo?
Sheriffi (1952) — Sheriffi kertoo marsalkka Will Kanesta, joka saa tietää, että mies, jonka hän lähetti vuosia sitten vankilaan, Frank Miller, palaa kostamaan. Vaikka Kane oli juuri mennyt naimisiin ja ripustanut merkkinsä naulaan, hän päättää jäädä ja kohdata Millenin. Kaupungin asukkaat kuitenki