David Fincherin ohjaama psykologinen jännityselokuva vuodelta 1995
Seitsemän (engl. Seven, tyyliteltynä Se7en) on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen psykologinen jännityselokuva, jonka on ohjannut David Fincher ja käsikirjoittanut Andrew Kevin Walker. Sen pääosia esittävät Brad Pitt ja Morgan Freeman, ja sivuosia muun muassa Gwyneth Paltrow, John C. McGinley, Richard Roundtree, R. Lee Ermey ja Kevin Spacey. Elokuvan keskiössä ovat etsivät Mills ja Somerset, jotka etsivät sadistista sarjamurhaajaa, joka suorittaa seitsemään kuolemansyntiin perustuvia murhia.
Käsikirjoittaja Walker perusti elokuvan käsikirjoituksen kokemuksiinsa asuttuaan New Yorkissa 1980-luvulla aikana jolloin rikollisuus ja huumeiden käyttö oli nousussa. Käsikirjoitusta tarjottiin alun perin italialaiselle tuotantoyhtiölle, mutta taloudellisten ongelmien takia oikeudet myytiin New Line Cinemalle. Tuottajat suhtautuivat alun perin elokuvan loppuratkaisuun skeptisesti ja halusivat muuttaa sen optimistisemmaksi ja valtavirtaa miellyttävämmäksi, mutta aiemmin floppielokuvan Alien 3 (1992) ohjannut Fincher halusi tiukasti pitäytyä Walkerin visiossa ja näin lopetusta ei muutettu. Elokuva kuvattiin joulukuun 1994 ja maaliskuun 1995 välillä noin 33 miljoonan dollarin budjetilla.
Seitsemän sai testiyleisöltä vaihtelevan vastaanoton, eikä sen odotettu menestyvän hyvin väkivaltaisen sisältönsä vuoksi. Elokuva sai ensi-iltansa Pohjois-Amerikassa 22. syyskuuta 1995 ja oli yllätyshitti tuottaen yli 327 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Se sai pääosin positiivisia arvosteluja, ja erityisesti roolisuoritukset ja loppuratkaisu saivat kehuja. Seitsemän sai parhaan leikkauksen Oscar-ehdokkuuden vuoden 1996 gaalassa.
Vuosien kuluessa Seitsemän on saanut suurempaa arvostusta ja jotkut julkaisut ovat pitäneet sitä vaikutusvaltaisena elokuvana. Elokuvan loppuratkaisu ollaan usein listattu yhdeksi elokuvahistorian unohtumattomimmista ja järkyttävimmistä juonenkäänteistä sekä lopetuksista.